Tänä vappuna päätin kokeilla tehdä donitseja
donitsipannulla. En ole itse koskaan tehnyt vapuksi munkkeja, sillä munkkien
paistamiseen vaadittavan rasvan kuumentaminen on hirvittänyt. Donitsipannua
käyttämällä välttyy rasvassa paistamiselta, joten donitsien teko on
turvallisempaa ja lopputulos on tavallista munkkia kevyempi.
Tein donitsit tällä ohjeella (Klikkaa tästä). Käytin 12 donitsin pannua, ja
ohjeella sain yhden pannullisen donitseja. Ohjeesta poiketen paistoin donitseja
noin 15 minuuttia, sillä aikaisemmin donitsit näyttivät vielä todella raaoilta.
Taikina ei ruskettunut päältä, mikä hämäsi minua luulemaan, etteivät ne kypsyisi
kunnolla. Onneksi otin pellin ulos ja nostin kokeeksi yhden donitsin ylös
pelliltä. Donitsit olivat kypsiä, mutta pari minuuttia lyhyempi paistoaika
olisi jättänyt ne vähän mehukkaammiksi.
Kuorrutin donitsit kahdella eri maulla: sitruunalla ja
suklaalla. Tein kuorrutteet alkuperäistä ohjetta mukaillen.
Kuva Emmi Löppönen
Tällaisia niistä lopulta tuli. Maku oli todella hyvä, mutta
samanlaista ilmavaa höttöä kuin munkit nämä eivät ole. Suosittelen kuitenkin
makeannälkään niin vappuna kuin muissakin juhlatilaisuuksissa!
Kirjoittanut Emmi Löppönen, järjestöassistentti