Kaikki alkoi viime syksynä, kun tytär aina soitti ja kyseli, että
oletko käynyt lenkillä. Ajattelin vastata, että ”kävin” vaikka en olisi käynytkään.
Mutta tytär olisi tunnistanut, että valehtelen. Lonkan kipuakin pidin esteenä.
Sitten päätin, että käyn tänään lenkillä, mutta en huomenna. Siitä sitten
vähitellen innostuin. Keskustelin itseni kanssa, että on vain viitittävä lähteä!
Aluksi lenkit olivat lyhyitä ja vauhti kuin etanalla. Vähitellen tein tunnin lenkkejä,
joka päivä piti lähteä. Se vaan veti tennareita jalkaan. Siitä alkoi ”urheilu-ura”.
Sunnuntai oli aluksi lepopäivä, mutta nyt olen silloinkin lähtenyt. Siitä tulee
niin hyvä olo ja olen ylpeä itsestäni! Lauantaina lenkkeilin jopa 2 h, mutta siitä
tuli urheiluvamma. Lonkka ei tykännyt.
Koska polvissani on keinonivelet, kuuma ja kylmä tuntui aina pahalta.
Saunaankin piti varustautua kuin avaruusmatkalle, suojaamalla polvet
kylmäkääreillä. Joten saunasta tuli varasto, koska olen jemmari. Nyt rupesin
lenkkien jälkeen kaipaamaan saunaa. Raivasin tavarat pois ja soitin tyttärelle,
että ”löysin saunan” Nykyisin lauantailenkin jälkeen lämmitän saunan. Se tuntuu
tosi hyvältä. Kuuma ei käy polviin, eikä kylmäjuttuja enää tarvita.
Urheilu-uran myötä vatsa on pienentynyt, pudonnut varmaan
lenkille. Nyt kerkeen tunnissa kävellä pitemmälle ja kunto on noussut. En ole
vielä ilmoittautunut kesän urheilukilpailuihin. Nyt voi myös ostaa pienempiä
vaatteita, eikä telttaa.
Nimimerkki – ”Lenkiltä iloa ja kuntoa” kertoi
ja Riitta Halonen kirjoitti